maanantai, 6. kesäkuu 2011

Matka häämöttää

Huh, kun kevät on mennyt nopeasti - kohta on matkaan lähtö. Nyt alkaa pakkaamisen miettinen ja tarvittavien tavaroiden hankinta. Se on toki totta, että rahalla saa miltei kaikkea lomakohteestakin, mutta itse kannatan sitä, että tietyt jutut hankitaan etukäteen niin, ettei sitten lomalla tarvitse juosta ympäri lomakohdetta erilaisia juttuja hankkimassa.

Kun matkaan lähteen kuusihenkinen -perhe, niin tavaraa kertyy. Toki me saamme viedä mukanamme aika kasan tavaraa, mutta meidän kipupiste onkin tuo auto. Eli kun kentälle matkaamme, niin autoon pakataan kuusihenkeä ja rattaat ja sitten mahtuu yksi kova matkalaukku ja muut on sitten oltava pehmeitä ja mukautuvia:) Tätä pakkaamista on harjoiteltu viime kesänä. Aikaisemmin, kun meillä oli vain kolme lasta, eikä kukaan tarvinnut rattaita, niin tavarat meni heittämällä autoonkin ja mukaan jokainen sai ottaa oman matkalaukun. No äiti on oppinut tinkimään omista vaatteistaan ja ottaa mukaan hyviä yhdistelmiä ja vain parit kengät:)

Ihanaa, kun nyt täällä Suomessakin alkoi kesä, niin voipi vähän harjoitella kesävaatteissa oloa ja totuttaa ihoa aurinkoon. Toki aurinkokapselit on  jo käytössä ja vatsalihaksia tehdää joka päivä:)

lauantai, 23. huhtikuu 2011

Kyllä se nyt saletisti natsaa eli Mallorcalle matkustavan mieli

Niin, kyllä se sitten päätyi tuohon Mr Mallorcan kohteeseen. Matka on ollut varattuna tovin ja kaksi huoneistoa tällä pesueelle jouduttiin varaamaan. Kohde on siis Santa Ponsa.

Aiemmin en ole tällä saarella käynyt, mutta ahkeraa tutkimustyötä tehnyt lomalle sujuvuuden varmistamiseksi. Meille tuo kohde sopii hyvin, koska siellä on sitä, mitä kaipaamme; aurinkoa, uimista, yhdessä oloa, herkuttelua, shoppailua ja jos hieman kohteesta lähtee pidemmälle muutakin.

Muistan kun isäni ja äitini olivat samaisella saarella joskus 70-luvulla ja tuliaisista muistan kauniin espajalaisnuken (joka on vieläkin minulla) ja veljelleni sombreron.

Nyt kun tässä kevätsiivousta teen, siis vaihdan talvivaatteita varastoon ja kesävaatteita kaappeihin, niin samalla jo mielessä pyörii taustalla tuleva matkakin. Suuren perheen tavarat ahdetaan pieneen tilaan, joten äippäkään ei enää voi pakata joka päivälle monta asua...

 

maanantai, 14. maaliskuu 2011

Mihin hiekkaan sitä varpaansa upottaisi...

No sitten vain uutta  kohdetta ja kuudelle hengelle. Surffailen enimmäkseen Finnmatkojen ja Aurinkomatkojen sivuilla. Toki katsastan Apollon ja Tjäreborgin tarjontaan.

Minkäs rannan hiekkaa sitä nyt menisi tepsuttelemaan? Vapaita paikkoja tuntuu olevan Pargassa, Kos-saarella ja sitten joitain Turkin kohteita. Mutta Turkki kuuluu ehkä siihen ennakkoluuloni kategoriaan ja vaikka itse ja mieheni voidaan matkustaa vaikka minne, pienen lapsen kanssa olen hieman tarkempi. Katsastan lävitse jäljellä olevat vaihtoehdot, ei oikein natsaa...

Muuten hakukriteerejä, eli sijoitan meidät kahteen huoneistoon ja paikkoja löytyy nyt kyllä huomattavasti enemmän ja tarjontaa on.

Eri matkanjärjestäjillä on erilaiset kriteeerit siitä, kuka on lapsi. Eli kuusitoistavuotiaamme on mm. Finnmatkoilla vielä lapsi, mutta Aurinkomatkoilla aikuinen. Kun laskeskelen hintoja, ei sillä  ole oikeastaan vaikutusta, vaan lisävuodealeja ei meille kuitenkaan kaikista tulisi. Ennen emme ole saaneet kuin maksissaan  yhden lisävuodealen, kun jokatapauksessa on otettava viidelle hengelle sopiva huoneisto kahdella makkarilla.

Finnmatkojen hintaan tulee meillä aika suuri lisä, kun kaikille otetaan ruokailut ja sitten se kuljetus. Aurinkomatkojen hinnan näkee kokonaisuudessaan. Muuten pidän hintoja ihan kohtuullisina, vaikka varmaan lennot jos hankkisi itse ja sitten majoituksen erikseen, voisi säästää, mutta kun ostaa koko paketin, se on helppoa näin suuren perheen kanssa.

Etsissäni löydän yhden hyvän kohteen, mutta huomaan, että matkanjärjestäjä  lentää tänä vuonna eri koneilla kuin ennen. Koska en ole kyseistä yhtiötä aiemmin käyttänyt googlettelen tietoja siitä. Netistä löydän sitten hieman kyseenalaista tietoa yhtiön käyttämistä koneista ja päätän kyselyllä tarkistaa asiaa. Matkanjärjestäjä vastaa heti ja kohteliaasti ja kertoo, että he eivät voi taata, mitä konetta ja minkämaalaista lentoyhtiö käyttää, mutta on harvinaista, että esim. lennetään muilla kuin lentoyhtiön omilla koneilla. Samoin saan vastauksen lentoyhtiöstä, että vain erittäin harvoin on korvaavia koneita, vaikka silloin kun koneet ovat esim. huollossa. No tämä vaikuttaa kuitenkin päätökseeni hieman.

En koe olevani mitenkään lentopelkoinen, mutta toki haluan tarjota lapsilleni mahdollisimman turvallista matkustamista. Vaikka matkustaminen on vain osa matkaa, on sekin lapsille tärkeä kokemus. Ja lomahan alkaa jo matkasta kotoa lentokentälle (tai voihan tämän suunnittelun laskea lomaan). Itse olen mm. kokenut koneen äkillisen ylösvedon laskusta, kun kone tulikin liian jyrkässä kulmassa. Pienehkössä koneessa se todella tuntui ja oltiin jo todella alhaalla. Huonoin kokemani lentokone on kuitenkin nuoruudesta, jolloin matkustin kielikurssille Englantiin.

No takaisin kohteeseen ja kohdehakuun.

Mister Mallorcan 'innoittamana' taidamme suunnatta suoraan kohteeseen eli Mallorcan saari alkaa kiinnostaa entistä enemmän...

sunnuntai, 13. maaliskuu 2011

Kreeta kohteena

No Albufeiraan ei siis tällä kertaa päädytty, mutta varmasti sinne mennään vielä.

Kreetalle oli myös tilaa. Olemme kesällä 2005 olleet Kreetalla, Haniassa. Sieltä päällimmäisenä muistona on todella lämmin keli, iltaisinkin mittari näytti vielä kymmeneltä kolmeakymmentä astetta. Muistan kuinka keskipäivän aikoihin ei voinut edes jalkaa laittaa pois varjon alta, kun poltti niin pirusti. Eikä muuten koskaan ole  nahka niin kiristänyt kuin silloin kotiin palatessa - hyi, miten epäterveellistä!

Uima-altaa vesi oli lämmintä, mutta merivesi vilvoitti kivasti. Hotellimme oli ihan rannassa, joten sijainti oli loistava. Mutta vaikka olemmekin paljon auringosta nauttineet, tuo oli meillekin liikaa. Iltaisin jos käveltiin yläkylään ruokailemaan, niin kuuma tuli. Matkan parhaita puolia oli aivan fantastinen ruoka. Nuorimmaisemme tilasi usein kaikenlaisia kokeiluja, mm. kerran merenelävä lautasen, ihan vaan, jotta sai tutkia niitä (niin hän paljasti myöhemmin).

Eli kun Kreetalla tuli jo käytyä ja kuumaa siellä on, niin ei sitten sinnekään. Lisää vain katsomaan.

lauantai, 12. maaliskuu 2011

Matkakohteen valintaa

 

Aika monta kohdetta jäi vielä käytäväksi lävitse, vaikka niitä seuloinkin.  Keskittyivät kuinkas ollakaan Välimeren alueelle.

Yksi vaihtoehto on Portugali ja siellä Algarve ja Albufeira. Siellä olemme jo olleet neljänä kesänä ja pidämme paikasta kovin paljon. Rakastan sitä tuulta, joka siellä usein vilvottaa helteisiä päiviä. Joskus nuorempana siellä ollessamme poltin pahoin otsani, kun en tajunnut, että oli niin kuuma, kun tuuli teki olon vilpoisaksi ja pyyhki hiukset otsalta. Albufeira on tietenkin turistirysä, kuten nämä lomakohteet yleensä, mutta meille se  on ollut kaikin puolin sopiva kohde.

Vuonna 2008 meillä oli käytössämme auto, jolla sitten tutustuimme Algarveen hieman laajemmin. Siellä oli helppo liikkua autolla, vaikka ajoinkin vain vierestä.

Albufeirassa parasta oli ehkä se ihana hiekkaranta, jossa nuorimmaisemme leikki innoissaan. Päivällä meillä oli pieni kahluuallas ja päivävarjo häntä varten. Toki hänellä oli vielä aurinkorasvojen lisäksi uikkarihaalari.

Albufeirassa oli eka kertaa ihan noin pienen kanssa ja hyvin matka meni. Emme ole koskaa kukaan olleet vatsataudissa Portugalissa, vaikka olemme aika huolettomasti kaikkea syöneetkin. Nuorimmainen söi heti huoneistoomme saavuttuamme kaikki hiekat ja roskat terassilta, mutta silti välttyi taudeilta.

Sää Albureirassa on ollut joka kerta aivan erinomainen. Ei yhtään sadetta. Me olemme reissailleet kyllä aina kesäheinäkuun vaihteessa siellä ja se aika on sään kannalla jo aika vakaa. Keskipäivällä on kuitenkin paras olla siestalla sisätiloissa, koska aurinko on kuitenkin niin polttava, vaikka välillä tuuleekin. Iltaisinkaan ei paljon vaatteita tarvita, mutta joskus rannan tuntumassa tuuli sai kuitenkin pukemaan päälle villatakin.

Ruoka on minusta ollut kohtuuhintaista ja olemme kyllä miltei aina syöneet ulkona. Tosin mäen takana on Lidlin myymälä, josta saa edullisesti lomajuomat ja muut jutut.

No tällä kertaa emme kuitenkaan tule päätymään Albufeiraan, vaan ajattelimme kokeilla vaihteeksi jotakin muuta.

Kirjoittelen lisääkin Albufeiran kokemuksia.